Tämän sivun tiedot perustuvat aiempiin keskiarvoihin, eivätkä ne välttämättä kuvasta tämänhetkisiä olosuhteita. Tarkista viimeisimmät matkailusuositukset paikallisilta viranomaisilta.
Lue lisääParas aika matkustaa USA:han on joko keväällä (maaliskuun lopusta toukokuun loppuun) tai syksyllä (syyskuun lopusta lokakuun loppuun). Näinä kesää edeltävinä ja sen jälkeisinä kuukausina säät pysyttelevät leutoina ja suosituimmissa kohteissa on vähemmän vierailijoita.
Yhdysvaltojen itärannikolta länsirannikolle on 2 680 km, joten sille matkalle mahtuu 5 eri ilmastotyyppiä. Joten paras aika matkustaa USA:han riippuukin siitä, mikä paikka tarkalleen ottaen sinulla on mielessä. Jos ajankohdalla ei ole niin väliä, yleisesti ottaen miellyttävin aika vierailla Yhdysvalloissa on kevät ja syksy.
Kevät jatkuu maaliskuun puolivälistä toukokuun loppuun, ja silloin lämmin sää ja kauniit luonnonmaisemat houkuttelevat kansallispuistoihin, metsiin ja kosteikkoihin etelän osavaltioihin, kuten Kaliforniaan, Floridaan ja Nevadaan. Pohjoisemmat osavaltiot ja kaupungit tulevat hieman perässä, mutta kunhan niissäkin lämpenee, esimerkiksi New York, Washington ja Chicago ovat suosittuja kaupunkikohteita. Samoin syksy takaa miellyttäviä lämpötiloja ja upeita syksyisiä maisemia eri puolilla maata. Näin ulkoilma-aktiviteeteista, kuten patikoinnista, pyöräilystä ja telttailusta, innostuneiden kannattaa tehdä matkansa juuri näinä vuodenaikoina.
Lue lisää: Paras aika käydä Yhdysvalloissa
Kuukausikohtaisia sää- ja matkustusvinkkejä Yhdysvaltoihin
Joulun juhlakauden jälkeen tammikuu on selvästi rauhallisempi ympäri USA:ta. Etenkin pohjoisemmat osavaltiot voivat tuntua valjuilta, sillä päivät ovat lyhyitä ja monilla alueilla sataa paljon lunta. Mukaan kannattaa pakata paksuin talvitakkisi pysyäksesi lämpimänä sellaisissa kaupungeissa kuin Boston, New York ja Philadelphia, jossa järjestetään uudenvuodenpäivänä vuosittainen Mummers-paraati. Sen sijaan, että välttelisit lunta, miksi et lähtisi hiihtokeskukseen, kuten Utahissa sijaitsevaan Park Cityyn tai Coloradon Aspeniin. Molemmat ovat kuuluisia puuterihangistaan, ja Aspenissa järjestetään kuun lopussa Winter X Games -kilpailut.
Etelän osavaltiot, kuten Florida, Louisiana ja Texas, sitä vastoin ovat paljon lämpimämpiä maksimilämpötilojen kohotessa 16–18 celsiusasteeseen. Eteläinen Kalifornia kutsuu myös auringonpalvojia tammikuussa, etenkin Orangen piirikunnan rannoille ja rentoon San Diegoon. Aavikkomaisemat houkuttelevat puolestaan Palm Springsiin, Joshua Tree’hin ja Kuolemanlaaksoon. Mikäli todella haluat paeta talvea, suuntaa Havaijille, jossa lämpötilat pysyttelevät joka päivä 20–25 asteessa.
12°C
Ylin
3°C
Alin
Helmikuussa päivät ovat kylmiä ja pimeitä monissa pohjoisissa osavaltioissa. Nyt on kuitenkin hyvä aika suunnata kodikkaisiin vuoristokohteisiin ja päästä halvemmalla monissa kohteissa, kuten ChicagossajaWashingtonissa. Voit ajoittaa matkasi vaikka presidentin päiväksi (kansallinen lomapäivä), joka on kuun kolmantena maanantaina, tai Superbowlin ajalle, joka on vuoden suurin urheilutapahtuma Amerikassa. Vaihtoehtoisesti voit suunnata Wyomingin tai Montanan villiin luontoon, jossa voi lähteä susisafarille tai koiravaljakkoseikkailulle. Pukeuduthan kuitenkin lämpimästi!
Maan lounaisosassa turistit suuntaavat upeassa talvivaipassaan olevaan Grand Canyoniin. Idemmässä New Orleansissa niin paikalliset kuin vierailijatkin pääsevät seuraamaan kuun lopussa järjestettävän Mardi Gras -festivaalien legendaarisia paraateja ja naamiaistanssiaisia. Helmikuussa etelämpänä on jo paljon lämpimämpää, joten mukaan kannattaa ottaa kevyempää vaatetta ja värikäs asu iltaa varten.
12°C
Ylin
4°C
Alin
Kevään ensimmäisten kasvien puhjettua kukkaan monet amerikkalaiset, etenkin etelässä, alkavat jo suunnitella lomiaan ja valita festivaaleja, joille haluavat osallistua. Osavaltiot, kuten Georgia, Tennessee ja Kalifornia, alkavat lämpenemään mukavasti, ja maaliskuussa valtavat määrät nuoria amerikkalaisia matkustaa etelään Floridaan viettämään kevätlomaansa. Tämä on maan lämpimin osa, jossa keskimääräiset huippulämpötilat nousevat noin 22 celsiusasteeseen ja jossa riittää snorklaukseen sopivia rantoja.
Mutta muutos ei ole näin selvä pohjoisemmassa, jossa hiihtokausi jatkuu vahvana jatkuvasta lumisateesta johtuen. Näitä osavaltioita ovat muun muassa Utah, Colorado ja Wyoming. Jos suunnittelet matkaa esimerkiksi Bostoniin tai New Yorkiin, paksuja vaatekertoja tarvitaan edelleen. Nämä kaupungit kisailevat keskenään parhaan paraatin järjestämisestä Pyhän Patrickin päivänä. Kuun loppua lähestyttäessä ehdottomasti paras kohde on Washington, jossa sadat valkoisena ja vaaleanpunaisena kukkivat kirsikkapuut reunustavat pääkaupungin Tidal Basin -järveä ja juhlistavat National Cherry Blossom -festivaalia.
16°C
Ylin
7°C
Alin
Huhtikuussa pohjoisemmatkin osavaltiot alkavat vihdoinkin lämmetä talven jälkeen. Lämpötilat voivat kohota 15 celsiusasteeseen, ja luvassa on myös aurinkoisia päiviä. Etenkin rannikkoalueilla, kuten Uudessa-Englannissa ja Pacific Northwestissa, lumi kuitenkin vain vaihtuu sateeksi, joten kannattaa varautua tuuliseen ja sateiseen säähän.
Etelämmässä on road trip -kausi, jolloin suunnataan auton nokka kohti seikkailuja. Jos sinua kiinnostaa matkustella ympäri maata, huhtikuu on hyvä aika tutustua etelän kansallispuistoihin, joissa ei ole vielä kesän ruuhkia. Kansallispuistot, esimerkiksi Utahissa ja Arizonassa, ovat loistavia kohteita matkalla Nevadan Las Vegasiin. Kuun alussa tässä maailman uhkapelien pääkaupungissa ei ole vielä liian kuuma, ja siellä järjestetään vuosittainen Great Vegas Festival of Beer -festivaali. Muita päätapahtumia huhtikuussa ovat Kalifornian Coachella-musiikkifestivaali, Miamin viini- ja ruokafestivaali, New Orleansin Jazz & Heritage -festivaali ja Bostonin maraton. Pääsiäissunnuntaita ja maan päivää (22. huhtikuuta) juhlitaan ympäri maata.
20°C
Ylin
11°C
Alin
Ventura Earth Day Eco Fest
Huhtikuun sateet tuovat toukokuun kukinnat – kertoo paikallinen sananlasku. Tähän mennessä suurin osa Yhdysvaltoja vihertää ja kasvit ovat täydessä kukassaan. Päivälämpötilojen noustessa 18–23 asteeseen tarkenet tutustua pohjoisen metropoleihin, kuten New Yorkiin, Chicagoon ja Washingtoniin ilman huolta palelemisesta. Kaiken varalta kannattaa kuitenkin ottaa mukaan kevyt vedenpitävä takki.
Näistä huippuolosuhteista johtuen toukokuu on erinomaista aikaa tutustua myös maan luonnon ihmeisiin. Yellowstonen kansallispuisto Wyomingissa ja Utahin monet kansallispuistot muuntautuvat luonnon ihmemaiksi, etenkin kun villieläimet heräilevät talviuniltaan. Kalifornian Kuolemanlaaksosta puolestaan on upeat näkymät Linnunradalle. Kuun suurimpia tapahtumia on ympäri maata järjestettävä Cinco de Mayo, jolloin juhlitaan meksikolaista kulttuuria live-musiikkiesityksineen ja perheaktiviteetteineen. Yksi maan suurimmista yleisistä pyhäpäivistä on memorial day, jota juhlitaan kuun viimeisenä maanantaina, ja silloin alkaa myös kesälomakausi.
24°C
Ylin
15°C
Alin
Kesäkuun alku on kiistämättä Yhdysvaltain kalenterivuoden huippukautta. Viikon tai kahden ajan sää on lämmin ja aurinkoinen missä tahansa, ja turistimäärät ovat vielä kohtuullisia. Nyt on hyvä aika tutustua esimerkiksi Kalifornian Yosemiten kansallispuistoon, jolloin vuorilta sulavat lumet saavat vesiputoukset pulppuamaan. Myös festivaalikausi on täydessä vauhdissa, ja päätapahtumia ovat muun muassa Bonnaroo Music and Arts -festivaali (Manchester, Tennessee) ja legendaarinen San Franciscon Pride-kulkue.
Pohjoisemmassa lämpötilat ovat vielä etelää hieman alhaisempia mutta kuitenkin jatkuvasti lämpimiä, etenkin rannikkokaupungeissa, kuten Clevelandissä, Providencessa ja Atlantic Cityssä. Myöskään tapahtumista ei ole pulaa. Chicagossa järjestetään Blues-festivaali, joka on ilmainen 3-päiväinen bluesiin ja jazziin keskittyvä tapahtuma. New Yorkin Coney Islandilla järjestetään vesiteemainen Mermaid-paraati. Päätapahtuma on Summerfest, joka järjestetään kesäkuussa Milwaukeessa, Wisconsinissa. Tällä hetkellä se on USA:n suurin musiikkifestivaali.
27°C
Ylin
19°C
Alin
Heinäkuu on yksi Yhdysvaltain kuumimmista ja ruuhkaisimmista kuukausista. Koulujen loputtua amerikkalaiset perheet suuntaavat turistien tavoin kansallispuistoihin ja rantakohteisiin ympäri maata, joten varaukset tulee tehdä ajoissa. Lämpötilat pysyttelevät hieman alle 30 asteessa ja nousevat jopa 35 asteeseen maan lounaisosan kaupungeissa, kuten Austinissa, Teksasissa ja Arizonan Phoenixissa. Idässä on kosteampaa, mutta satunnaiset ukkosmyrskyt helpottavat kuumuuden kanssa selviämistä.
Jos ajoitat vierailusi heinäkuun 4. päiväksi, pääset osallistumaan sen juhlintoihin. Amerikan itsenäisyyspäivää juhlitaan ympäri maata paraatein, juhlin ja ilotulittein. Päivän värejä ovat punainen, valkoinen ja sininen. Heinäkuu on myös hyvää aikaa vierailla muuten sateisessa Pacific Northwestissa ja sen kaupungeissa, kuten Seattlessa ja Portlandissa. Heinäkuussa järjestetään Bite of Seattle -ruokafestivaali, ja Portlandin Oregon Brewers -festivaalilla nautitaan hanaoluita. Heinäkuun muita kohokohtia ovat Santa Fen Folk Art -festivaali ja Taste of Chicago – planeetan suurin ruokafestivaali.
29°C
Ylin
21°C
Alin
Elokuussa etelässä on odotettavissa hiostavaa kuumuutta, ja päivälämpötilat harvoin laskevat alle 35 asteen. Joissakin idän kaupungeissa ja alueilla on myös uskomattoman kosteaa, ja paras pakopaikka onkin lähin rannikko. Muistathan kuitenkin, että useimmat rannat ovat täynnä kaupunkilaisia ja perheitä viettämässä viimeisiä lomapäiviään ennen koulujen alkua. Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että normaalisti ruuhkaiset kohteet kuten New York, Chicago ja Los Angeles ovat halvempia ja rauhallisempia.
Hyvä uutinen on se, että USA:ssa riittää tuhansia kilometrejä upeaa rannikkoa – aina Uudesta-Englannista Carolinojen ja eteläisen Kalifornian Tyynenmeren puoleisille rannoille. Voisit myös kokeilla vuoristoisia kansallispuistoja, kuten Yellowstonea tai Grand Tetonia, jotka sijaitsevat Wyomingissa. Elokuussa Alaskan kansallispuistoissa päivät ovat valoisia pitkään ja lämpötilat miellyttäviä. Iowan pääkaupungissa Des Moinesissa puolestaan järjestettävät State Fair -messut kestävät lähes koko kuun, ja tenniksen ystävät pääsevät seuraamaan kuinka maailman huiput ottavat mittaa toisistaan New Yorkin jännittävässä US Open -tennisturnauksessa.
29°C
Ylin
20°C
Alin
Syyskuu tuo tullessaan Yhdysvaltoihin tyynempiä ja viileämpiä kelejä, ja ainoastaan etelän kuumimmissa kaupungeissa päivälämpötilat yltävät vielä yli 30 celsiusasteen. Kannattaa pitää mielessä, että syyskuussa alkaa hurrikaanikausi Floridassa, jonne ei silloin välttämättä kannata matkustaa. Kuu alkaa kansallisella lomapäivällä, labor daylla, joka on epävirallinen kesän lopettajaispäivä. Tällöin järjestetään isoja juhlia ja grillikutsuja ympäri maata. New Yorkin Electric Zoo -musiikkifestivaali ja Detroitin jazzfestivaali ovat hyviä esimerkkejä.
Syyskuun muita tärkeitä päiviä ovat patriot day, jolloin muistetaan 9/11-onnettomuutta, ja constitution day 17. syyskuuta. Kalifornian viininkorjuu ajoittuu myös syyskuulle, ja oluen ja bratwurstin ystävät voivat osallistua Oktoberfesteille kaupungeissa, kuten Cincinnatissa ja Pittsburghissa. Mutta huippujuhlat järjestetään kuitenkin keskellä Nevadan Black Rock -aavikkoa, jolloin 9-päiväisillä Burning Man -juhlilla soitetaan elektronista musiikkia, ihaillaan lumoavia taideteoksia ja nautitaan yhteisöllisestä hengestä.
27°C
Ylin
18°C
Alin
Lokakuussa lämpötilat laskevat, ja tämä välikausi tuo upean syksyisen väriloiston pohjoisiin osavaltioihin. Vielä ei ole kuitenkaan liian kylmä tutustua mukavasti esimerkiksi Uuden-Englannin metsiin ja etsiä paras näköalapaikka ruskan värikylläisyyden ihailuun. Muita paikkoja ihailla syksyn väriloistoa Yhdysvalloissa ovat Great Smoky -vuoret North Carolinassa ja Tennesseessä sekä Lake of the Ozarks -järvi Missourissa.
Vaikka eteläisemmät osavaltiot viilenevätkin hiukan, siellä on kuitenkin vielä mukavan lämmin. Nyt kannattaa siis suunnata esimerkiksi Las Vegasin valokimallusta ihailemaan. Etelämmässä Fantasy Fest – Key Westin vastine Mardi Grasille – tuo kymmeniä tuhansia osallistujia tähän subtrooppiseen poukamaan kymmeneksi päiväksi ennen halloweeniä. Lokakuun viimeisenä päivänä vietetään yhtä jännittävimmistä lomapäivistä, kun halloweenteemaisia paraateja järjestetään esimerkiksi New Yorkissa, Los Angelesissa ja Salemissa Massachusettsissa.
22°C
Ylin
14°C
Alin
Talven saapuessamarraskuussa, turistien määrä laskee nopeasti. Monissa pohjoisemmissa osavaltioissa tuulee kylmästi ja sataa paljon - joissakin jopa sataa lunta. Hurrikaanikausi päättyy puolestaan Floridassa ja tekee tilaa lämpimälle mutta kuivemmalle ilmanalalle. Nyt onkin oivallinen aika seikkailla Orlandon teemapuistoissa. Tähän aikaan vuodesta eteläisten ja pohjoisten osavaltioiden säätilat poikkeavat suuresti toisistaan, joten pakkauslista riippuu paljon matkakohteesta.
Veteraanien päivää juhlistetaan 11. marraskuuta, ja kiitospäivä puolestaan osuu kuun 4. torstaille. Tätä juhlistetaan kansallisesti monissa paikoissa, mutta kuuluisin taitaa olla Macy’s Day -paraati New Yorkissa. Siellä voi nähdä jättimäisiä kelluvia olioita ja marssimusiikkia. Seuraava päivä on Black Friday – yksi joulunalusajan tärkeimpiä ostospäiviä, jolloin kaupoissa on tuntuvia alennuksia ympäri maata. Jos vierailet New Yorkissa, voisit harkita myös poikkeavasi Bostonissa, jossa voi kulkea Freedom-reittiä pitkin ja tutustua Amerikan vallankumouksen syntysijoihin.
17°C
Ylin
8°C
Alin
Joulukuu on kiireistä aikaa Yhdysvalloissa. Suurimpien kaupunkien kadut ovat täynnä jouluostoksilla olevia ihmisiä, ja silloin aukeaa myös hiihtokausi Kalliovuorilla. Lomakeskukset Coloradossa, Wyomingissa, Montanassa, Idahossa ja Utahissa ovat täynnä talviurheilulajeista innostuneita, jotka haluavat päästä vastasataneelle lumelle hiihtämään. Idässä ja keskilännessä olevat kaupungit on valaistu upein juhlakoristuksin, ja niissä on eurooppalaistyylisiä joulumarkkinoita ja luistelupaikkoja. Mikäli matkustat pohjoiseen joulukuussa, sinun kannattaa pukeutua lämpimästi. Varaukset kannattaa myös tehdä ajoissa, ellei halua maksaa täyttä hintaa.
Etelän kohteissa, kuten Miamissa ja San Diegossa, on edelleen niin lämmin, että siellä voi kulkea t-paidassa. Joulupäivä on kansallinen pyhäpäivä, ja uudenvuoden aattona järjestetään upeita ilotulituksia ympäri maata. New Yorkin Times Square -aukiolla voi seurata legendaarisen ”aikapallon” laskeutumista minuutin ajan ennen puoltayötä. Joulukuu on myös paras aika nähdä revontulia ympäri Alaskaa.
14°C
Ylin
6°C
Alin
Paras aika matkustaa Yhdysvaltoihin riippuu paljon odotuksistasi matkan suhteen. Mikäli matkustat säiden perässä, kannattaa muistaa, että USA:ssa on 5 erilaista säävyöhykettä, jotka poikkeavat toisistaan merkittävästi mihin aikaan vuodesta tahansa. Yleisesti ottaen voidaan kuitenkin sanoa, että useimmilla säävyöhykkeillä kevät ja syksy ovat miellyttävimpiä lämpötilojen suhteen.
Maan koillisosassa, jossa esimerkiksi New York, Boston ja Philadelphia sijaitsevat, korkeimmat lämpötilat nousevat 9 celsiusasteeseen keväällä ja 11 asteeseen syksyllä, ja alueella tulee usein kuurosateita. Sitä vastoin aurinkoisen lounaisosan kaupungeissa, kuten Los Angelesissa, San Franciscossa ja San Diegossa, lämpötilat pysyttelevät 12–17 asteessa molempina vuodenaikoina. Ylempänä länsirannikolla, kuten Portlandissa ja Seattlessa, on viileämpää ja märempää, sijaitsevathan ne Oregonin ja Washingtonin osavaltioissa. Loppukevään lämpötilat ovat korkeampia Keskilännen kohteissa, kuten Chicagossa ja Columbuksessa, mutta niissä on viileää syksyn tullen. Kaakkoisosan kaupungeissa, kuten Floridan Miamissa ja Orlandossa sekä Louisianan New Orleansissa, keskimääräinen maksimilämpötila pysyttelee 19–22 celsiusasteessa molempina vuodenaikoina.
tammik. | helmik. | maalisk. | huhtik. | toukok. | kesäk. | heinäk. | elok. | syysk. | lokak. | marrask. | jouluk. | ||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
New York | Ylin | 4°C | 4°C | 8°C | 15°C | 21°C | 25°C | 29°C | 27°C | 24°C | 18°C | 12°C | 9°C |
Alin | -3°C | -3°C | 1°C | 7°C | 13°C | 18°C | 22°C | 21°C | 17°C | 12°C | 5°C | 3°C | |
Las Vegas | Ylin | 15°C | 18°C | 23°C | 26°C | 31°C | 38°C | 39°C | 38°C | 35°C | 28°C | 20°C | 14°C |
Alin | 4°C | 7°C | 11°C | 14°C | 19°C | 25°C | 27°C | 26°C | 23°C | 16°C | 8°C | 5°C | |
Orlando | Ylin | 22°C | 23°C | 25°C | 28°C | 30°C | 31°C | 32°C | 32°C | 31°C | 29°C | 25°C | 25°C |
Alin | 11°C | 13°C | 15°C | 18°C | 21°C | 23°C | 24°C | 24°C | 23°C | 20°C | 16°C | 15°C | |
Los Angeles | Ylin | 21°C | 20°C | 22°C | 22°C | 23°C | 24°C | 26°C | 28°C | 29°C | 27°C | 23°C | 19°C |
Alin | 9°C | 10°C | 12°C | 13°C | 15°C | 17°C | 18°C | 19°C | 19°C | 17°C | 13°C | 10°C | |
Miami | Ylin | 24°C | 25°C | 26°C | 28°C | 29°C | 30°C | 31°C | 31°C | 31°C | 29°C | 27°C | 26°C |
Alin | 18°C | 18°C | 19°C | 22°C | 23°C | 25°C | 26°C | 26°C | 25°C | 24°C | 21°C | 20°C | |
San Francisco | Ylin | 14°C | 14°C | 15°C | 15°C | 16°C | 17°C | 18°C | 18°C | 19°C | 19°C | 16°C | 14°C |
Alin | 9°C | 10°C | 11°C | 11°C | 11°C | 12°C | 14°C | 14°C | 14°C | 14°C | 12°C | 10°C | |
Majoittumisen hinta Yhdysvalloissa
Haluatko matkustaa fiksusti? Tästä näet, mitä majoittuminen Yhdysvalloissa keskimäärin maksaa yötä kohden.
Paikat, joissa kannattaa käydä Yhdysvalloissa
Tutustu suosituimpiin kaupunkeihin, vierailukohteisiin ja aktiviteetteihin Yhdysvallat!
New York
Suosittua joulukuussa
Nähtävyydet, Shoppailu, Kaupungilla kävely
Las Vegas
Suosittua elokuussa
Viihde, Yöelämä, Uhkapelit
Orlando
Suosittua heinäkuussa
Teemapuistot, Universal Studios, Shoppailu
Los Angeles
Suosittua elokuussa
Nähtävyydet, Ranta, Universal Studios
Miami
Suosittua joulukuussa
Shoppailu, Ranta, Yöelämä
San Francisco
Suosittua elokuussa
Nähtävyydet, Kaupungilla kävely, Maisema
Oletko valmiina varaamaan matkan Yhdysvaltoihin?
Anna matkustuspäiväsi ja löydä täydellinen majoituspaikka Yhdysvalloista!
Lot of to see and do but many things too expensive
Paljon aktiviteetteja. Aikaa kannattaa varata paljon tai lyhyellä lomalla suunnitella käynnit vain osaan teemapuistoista. Hyvän etäisyyden päässä Kennedyn avaruuskeskuksesta, jonne voi tehdä päiväretken Orlandosta.
Erittäin hyvät ostosmahdollisuudet. Jos kaipaat aurinkolomaa, valitse matkustuskuukausi oikein.
Helppo kulkea, keskusta melko pieni. Ilta-aikaan ei kannata hoopoilla yksikseen. American airlines arena on käymisen arvoinen paikka vaikka et koripallosta muuten tykkäisikään. Tunnelma mieletön ja väkeä enemmän kuin Suomessa olet missään yhtä aikaa nähnyt. Ilmasto tässä kaupungissa on täydellinen.
Wellington on mukava ja vehreä alue, hieman maaseutua verrattuna esim. Palm Beachin alueeseen. Perheelle kuitenkin sopiva, siisti ja turvallisen oloinen. Rannoille oli jokin verran matkaa, noin 40 min varattava autolla. Wellingtonissa erinomaiset palvelut, Wellington Green ostoskeskus oli hyvä.
Honolulu on ihan tavallinen iso kaupunki, nähtävyytenä ehdottomasti paras on Pearl Harbor, jos sattuu olemaan kiinnostunut sotahistoriasta. Hawaijin historiaan voi tutustua hyvin keskusta nähtävyyksien yhteydessä. Suosittelen. Liikenneruuhkat saattavat yllättää hyvästä tieverkosta huolimatta. ilmasto on täydellinen tasalämpöinen eikä laisinkaan hiostava, erittäin miellyttävä (tammikuu).
BB&T Center: icehockey, concerts etc. Sawgrass Mills
Upea paikka koettavaa riittää.Varaudu lenkkareilla ja kävele paljon näet enemmän.Broadway ehdoton suositus.Metro toimii hyvin mutta paljon rappusia .
Hyvä ja sähköinen säpinä verrattuna lähes muumioituneeseen Hesaan!
Tekeminen ei lopu kesken Orlandossa. Tällä hetkellä Orlando on vähän kallis.
Olimme täällä kaksi yötä tarkoituksena vierailla alligaattorifarmilla, outlet mallissa ja Key Westillä. Hotellimme oli näitä ajatellen todella hyvällä paikalla. Itse kaupunki ei ole kummoinen nähtävyys, mutta liikkuiminen sinne lentokentältä oli näppärää ja sieltä pääsi helposti haluamiimme kohteisiin.
It's amazing place! Take your hotel as near the Valley as possible, it's worth of it! Notice that they are not selling any alcohol near the valley, so if you want to drink some bear or wine on your terrace while sunset, you'd better buy them much more before. But please remember, respect the place and do it privately. Sunrise and sunset are the most important things there. And absolutely don't hesitate to drive the red sand roads there.
Hyvä yöpymispaikka jos keysille haluaa ajella. Ei ole läheskään niin kallis kuin keysin motellit
Kauppakeskus oli mahtava, samoin sen läheisyydessä' oleva "village", samoin muut palvelut oli riittävän lähellä, sopivan matkan päässä losista että muista nähtävyyksistä
Paljon näkemistä ja kokemista. Kaupunki siistimpi ja rauhallisempi mitä odotettiin. Ihmiset avuliaita ja ystävällisiä. Kalliit hinnat, mutta kokemuksen arvoinen paikka.
Ihana, siisti, kodikas, rauhallinen, edullinen hinta-laatu-suhteeltaan loistava hotelli, ihana henkilökunta. Super-plussaa oli se, että aulassa tarjolla kahvia/kofeiinitonta kahvia/kuumaa vettä (tee, kaakao) 24h/vrk:ssa. Aamiainenkin Jenkkien tason tietäen huomattavan hyvä!
Mukava pieni kaupunki, lyhyt matka Kanadan rajalle.
kesä kaupunkina todella kaunis. sopivan pieni ja rauhallinen kaupunki.
One of my favorite cities from our road trip in 2016. Friendly people. Good food. Probably not much to do in Beatty, but it's close to Death valley where is lot to see.
Nice place if you are going to fishing or trekking in to the nature. Compact city where everything close.
Grand canyon South rim on maailman hienoimpia paikkoja
Huima ja hektinen paikka täynnä kaikenlaista nähtävää. Paljon ihmisiä, liikettä, ääntä, valoja ja kaikkea siltä väliltä. Ruokavaihtoehdot olivat monipuoliset ja joka päivä löytyi hyvää syötävää. Monia erilaisia paikkoja vierailtavana, Soho jäi erityisti mieleen mukavana ja helposti lähestyttävä paikkana. Parhaat ruokapaikat myös sieltä. Kannattaa mennä johonkin urheilutapahtumaan, MLB, NBA tai NHL, hieno show odotettavissa!
Sijainti on strategisesti hyvä suhteessa luonnonpuistoon. Tarpeelliset palvelut löytyvät kävelymatkan päästä niin aina ei tarvitse liikkua autolla. Rosita´s tarjoaa erinomaista meksikolaista ruokaa edullisesti.
Charming historic town. And if you like to lasten old vinyls, there's also a great recordstore.
It was nice and beauriful place. The harbour was nice.
Romo's restaurant was really nice and the Globetrotter Lodge superb!
Perfect place to taste Washington wines, beers and spirits.
Sää on vaihtelevaa, joten paras varautua siihen. Maisemat ovat upeat. Hotelli on kulunut.
Parempis ostos mahdollisuuksia. Aikalailla pelkästään Disney Park, mutta sen takia sinne mentiin.
Siisti, puhdas ja kotoisasti sisustettu, lämminhenkinen pieni hotelli. Ystävällinen henkilökunta. Sijainti lähellä rantaa.
Hotellissa remontti päällä. Henkilökunta oli hieman tylyä.. Siivous oli ensiluokkaista.
Ihana pieni kaupunki ja satama. Helppo liikkua jalan.
West Springfieldissä taitaa olla melko vähän tarjottavaa matkailijalle, olin enemmänkin itäpuolella. Harmikseni kuitenkin lauantai-ilta-sunnuntai-maanantaiaikavälin, joten kokemus jäi pintapuoliseksi ja moni paikka keskustassa oli kiinni sunnunutaina. Kuitenkin paikalliset olivat mukavia.
Mukavan tavallinen kaupunki, jossa vain vähän turisteja. Morro Bay oli lähellä, rantoja samoin kuin kävelyreittejä.
Moderate distance to Los Angeles and it´s attractions.
Kaikkea löytyy. Ravintoloiden taso vaihteli. Annokset valtavia, laatu niin ja näin. Vinkki: tilatkaa yksi annos kahdelle, seuratkaa suosituksia. PJ Clarke's oma suosikkini, mereneläviä ja burgereita, hummeri erinomaista. Tartinery, tyylikkäitä pikkuannoksia
Cosy little gem in between the mountains and the lake, when you come here you dont wanna leave.
We didn´t really see too much of Emeryville as our main objective was San Francisco. However, due to the many events in SFO, the hotel prices soared. To us Emeryville wa a good choice because of the the free bus connection to the BART trains. The view of the Bay at sunset was wonderful.
Charming place! Very beautifull houses, nice people, interesting history - old Floridan charm is living here. Just a kind little town.
Mukava ranta Hyvät ravintolat Kansallispuisto vieressä
Ohikulkumatkalla oltiin, mutta tänne piti pysähtyä yöksi. Ihana paikka.
Kiva ja " varma" paikka lämmön, tekemisen ja helppouden suhteen
Key West and Everglades both near by. Nice small shopping center.
Liikenne oli ajoittain vilkasta, mutta ruuhkia ei syntynyt. Autolla pääsi helposti kaikkialle, kävellen matkat olisivat olleet liian pitkiä.
Perfect spot to sleep and relax between the road trip. Fresh air,quiet location and peaceful athmosphere. The sea lions at the nearby beach were the top! <3
Rauhallinen pikkukaupunki, joka syntyi Hooverin padon rakentamispäätöksen myötä.
Frankenmuth is a small town but has lots to offer. You can have a stroll on the Main Street or visit the nice shops by the river. Everything is pretty much within walking distance. The town is well kept and pretty in the summer with lots of flowers etc. About 10 min drive away is Birch Run where there is a huge outlet mall with all the stores one could wish for.
Hyvä sijainti, lähellä paljon ravintoloita, helppo liikkua myös kävellen
Nice little town in Black Hills area near Deadwood.
Riverside is a high class area with posh night clubs and very laid back feel. Streets were clean and only occasional homeless here and there.
Duluthissa kohtaa paljon suomen sukuisia ihmisiä ja voi tutustua historiaan, jolloin sinne muutettiin. Mielenkiintoinen kaupunki historialtaan, mutta ihan mukava vierailla myös muuten. Seuraavan kerran pitää ehtiä käymään myös Finland -kylässä!
Tuln oikeastaan ostosmatkalle ja sain melkein kaiken haluamani. Nähtävyyksiä en oikeastaan käynyt katselemassa Ruokapaikkoja ei hotellin läheisyydessä ollut montakaan, New Yorkissa oli kyllä helppo liikkua, kunhan katujen osoite logiikka selvisi. Mielestäni hyvään hotelliin kannattaa sijoitta riittävästi rahaa.
Rauhallinen ja kaunis kaupunki. Ostosmahdollisuudet rajalliset, mutta n.1,5 h ajomatkan päässä Burlington ja Williston joissa hyvät ostosmahdollisuudet. Myös Littletonissa kauppoja. Kaunista luontoa luontopolkuineen ym. aktiviteetteineen kannattaa hyödyntää.
Kansallispuisto Point Lookout kiva ja tarvittaessa nopeasti tutustuttu vierailukohde.
If you travelling from Mount Rushmore to Yellowstone, Thermopolis is a very good possibility. Hot springs, buffalos and expacially dinosaurus was much more than we could expect. I warmly recommend.
Great beach. Nice and quiet part of town. Cape May worth visiting.
Mukava pieni ja historiallinen kylä! Paljon hyviä luontokohteita lähellä, ruskakausi on upea!
Autolla pääsee helposti Long Islandin eri kaupunkeihin. Itse Aqueboguessa ei ole mitään, mutta lähistöllä on Hamptonit, Sag Harbor, golfkenttiä, viinitiloja ja upeita rantoja
Suloinen pieni kaupunki jossa oli paljon nähtävää!
Winthrop oli todella pieni mutta suloinen pikku kylä, olisi voinut luulla olevansa kauempanakin suurkaupungista. Paras aamupalapaikka löytyy ehdottomasti shirley st varrelta. Muutenkin kaikki palvelut lähekkäin toisiaan ja kävelymatkan päässä.
Pieni paikka hyvällä sijainnilla, jos on matkalla Yosemiten kansallispuistoon. Hyvä paikka yhden yön stopiksi. löytyi kaikki tarvittava; paljon ruokapaikkoja, iso ruokakauppa, hyvä apteekki ym.
Historical district is nice and Lewis and Clark Center worth to visit.
Areenat, ostoskeskukset ja paljon muita kauppoja oli vain pienen kävelymatkan päässä.
Small but well worth a stop. Good access to Monument Valley, Bears Ears or just a drive around the Valley of the Gods. Bluff Fort is amazing feat for a town of this size (population 321)
Sijainti, Rhyoliten aavekaupunki ja Open Air Museum, Death Valley
Hienot maisemat ja hyvin matkan varrella kun matkaa LasVegasiin
Kiva, pikku kaupunki ja sujuvasti pääsi San Franciscoon!
Täällä oli todellakin otettu esiin entinen lännen meininki hyvin houkuttelevasti ja myös luontokohteet esitelty.
Hotellin lähellä on laaja taajama, josta löytyy kaikki matkaajan tarvitsemat lisäpalvelut. Hotelli sijaitsee kuitenkin melko hiljaisella alueella.
Paljon katutöitä, Deuce kuljetus ei oikein pelannut. Loistavia show -esityksiä. Ei kannata jättää väliin. Ainakin CirQue du Soleil, aivan mahtava. Paikassa MGM. Sitten maailmanpyörä illalla, ok. Edelleen naisille South tai North Outlets.
mukava paikka, erittäin kaunis rantaalue. Huonet olit siistit, mutta lakanat olit ryppyisiä ja tahraisiä. Muuten tykkäsin kovasti tästä rauhallisestä paikasta, haluaisin mennä takaisin ja viettä siellä jopa enemmän aikaa.
Mukavan matkan päässä Los Angelesista ja Huntington Beachistä. Golfkenttä. Kivoja (pika)ruokapaikkoja.
Upea tunnelma. Aktiivinen kaupunki. Hyvä sijainti.
Hyvä road trip kohde. Hauska siisti pikkukaupunki, Madison Countyn katetut sillat ja John Wayne -museo sopivat yhden päivän ohjelmaksi
Hyvä asemapaikka Grand Caynyoniin tutustumiselle. Halvempi selvästi kuin "virallinen kanjonikylä" mutta lyhyen automatkan päässä.
December is too late to visit Nola, was freezing cold. Some cafés and bars are closed most of the week (like the House of Blues). May is better for visit as a tourist.
Olimmme läpikulkumatkalla ja olisin voinut oleskella pidempään. Ihana vehreä ja eläväinen kaupunki. Paljon katutaidetta.
Mahtava alue jota halkoo upea "Veterans parkway" lenkkipolku. Paljon kahviloita, ravintoloita, supermarket ja niin edelleen
Lyhyt matka joka paikkaan, edullinen ja viihtyisä sekä todella kaunis kaupunginosa. Palveluja kivasti lähellä.
Kaupunki tuntui periamerikkalaiselta ja sieltä oli hyvät yhteydet Evergladesiin ja Key Westiin. Majoittuminen oli huomattavasti edullisempaa kuin Key Westissä.
Hiljainen pikkukylä matkalla San Antoniosta Dallasiin. Hyvä italialainen ravintola, hyvät pizzat!
Nice residential area with close connection to shopping, airport and other locations.
Lisäinspiraatiota reissullesi Yhdysvaltoihin